Olemme mukana kokeilussa C1- ja C1E-luokkien koulutukseen liittyvässä kokeilussa. Kokeiluluvan on myöntänyt Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafi.
 
Kokeilussa C1-luokan opetuksessa on vähintään kaksi (2) tuntia teoriaopetusta ja kolme (3) tuntia ajo-opetusta. C1E-luokan opetuksessa on vähintään kolme (3) tuntia teoriaopetusta ja kolme (3) tuntia ajo-opetusta. Kokeilussa oppilaan itseopiskelu korostuu, koska opetusmäärä on vain kolmannes nykyisestä lainsäädännön vaatimasta opetuksesta. Tämä laskee ajokortin suorittamiskustannuksia.
 
Tarve opetusmäärien pudottamiselle perustuu siihen, että kevyiden kuorma-autokorttien suorittajat toimivat pääasiassa muissa tehtävissä kuin ammattikuljettajien tehtävissä, ja osa koulutuksesta on siten ollut osalle suorittajista tarpeetonta. Uusi kokeilumahdollisuus hyödyttää erityisesti esimerkiksi ratsastus-, matkailu- tai moottoriurheilun harrastajia sekä esimerkiksi talonrakentajia, LVI-asentajia ja sähkömiehiä, jotka tarvitsevat kevyen kuorma-auton ajokortin työvälineitä kuljettaakseen.
 
Kokeiluun osallistuminen on autokoulun oppilaille vapaaehtoista. Jokainen kokeiluun osallistuva oppilas sitoutuu myös osallistumaan kokeilusta tehtävään tutkimukseen. Kokeiluun osallistuva oppilas suorittaa kokeiluluvassa määritellyt opetusmäärät, jonka jälkeen hänellä on lupa suorittaa kuljettajantutkinto. Oppilaan turvallisuus on kuitenkin kokeilussakin ensisijaista. Viime kädessä liikenneopettajan vastuulla on arvioida se, onko oppilas valmis ajokokeeseen kokeiluluvan opetusmäärillä.
 
Kokeilu on myönnetty Töysän Autokoululle, joka yhteistyökumppaneineen tarjoaa mahdollisuutta ympäri Suomea.
 
Kokeilu on voimassa 17.3.2017 - 17.3.2018 välisen ajan.
 
Lisätietoja: Töysän Autokoulu Jukka Perälä, 040 555 2991